Tervetuloa blogiini

Meistä moni haluaisi osata vastata paremmin kysymyksiin “Kuka minä olen?” tai “Mitä minun on kannattaisi tällä elämälläni oikein tehdä?”. Itselleni yksi tehokkaimmista työkaluista minuuden parempaan ymmärtämiseen on ollut kaivautuminen syvemmälle sellaisiin ideoihin tai asioihin, jotka nousevat vuodesta toiseen mieleen, mutta joille ei ole keksinyt riittävän hyviä perusteluita, että olisi saanut tartuttua toimeen. Yksi näistä on ollut haave oman blogin pitämisestä.

Siitä on yli kymmenen vuotta, kun aloitin kirjoittamaan ensimmäistä blogiani. Muistan, kuinka tartuin tuolloin pelottomasti haastaviinkin aiheisiin. Pohdiskelin elämän suuria filosofisia kysymyksiä ilman sen suurempia paineita siitä, kuka tekstiä sattuu lukemaan tai kuinka hyvin satun milloinkin kirjoittamaan. Ensimmäinen blogini hävisi kuitenkin jossain vaiheessa bittiavaruuteen, kun sitä majoittanut palvelinkone hajosi eikä palvelinta ylläpitänyt taho saanut palautettua sivustosta minkään sortin varmuuskopiota.

Tuon ensimmäisen blogini jälkeen olen yrittänyt vuosien varrella useamman kerran aloittaa kirjoittamaan uudelleen. Se ei kuitenkaan tuntunut enää samalta, vaan vuosi toisensa jälkeen huomasin kirjoittamiseen liittyvän kynnyksen sekä laatuun liittyvien paineiden kasvavan. Tuosta paineesta muodostui samalla yksi suurimmista aikuisuuden kasvukivuistani. Paineesta täyttää jotkut kuvitteelliset standardit, joita en koskaan edes kokenut omakseni.

Kaikista paineista ja ahdistuksista huolimatta olen haaveillut – jos en nyt päivittäin, niin vähintään kuukausittain – vielä tähänkin päivään saakka siitä, että saisin viimeinkin viimeisteltyä ja julkaistua kovalevylle kertyneitä tekstien raakileita. Ja tietenkin kirjoitettua myös uutta materiaalia.

Blogia on kuitenkin ollut vaikea aloittaa, koska en ole osannut sanallistaa sitä, kenelle kirjoitan ja miksi kirjoitan. En osaa vieläkään sanoa kovinkaan tarkasti kenelle tekstini ovat tarkoitettu, mutta se, miksi haluan kirjoittaa, on alkanut kirkastua niin paljon, että viimeinkin olen alkanut päästä kirjoittamiseen liittyvistä lukoistani eroon.

Olen havainnut, että läpi elämäni mukanani on kulkenut kolme teemaa tai persoonallisuuden piirrettä, joiden tueksi olen kaivannut blogia, johon saisin purettua mielessäni pyöriviä ajatuksia ja ideoita. Nämä kolme teemaa ovat: tutkiskelu, rakentelu ja opettaminen.

Tutkiskelu

Olen aina nauttinut suunnattomasti informaation haalimisesta ja asioiden tutkimisesta. Saan uusien asioiden opettelemisesta ja niiden ymmärtämisestä mielettömät kiksit. Ongelmanani kuitenkin aina ollut se, etten pysty kauhean hyvin vaikuttamaan siihen, minkä asian tutkiminen minua milläkin hetkellä kiinnostaa. Ja jos joku asia ei kiinnosta, siihen on hyvin vaikea keskittyä. Varsinkin, jos mieleeni on päässyt pesiytymään uusi kiinnostuksen kohde, jonka tutkimiseen haluaisin käyttää kaiken valveillaoloaikani niin pitkään, kunnes olen ymmärtänyt siitä riittävästi. Sen jälkeen onkin taas ainoastaan ajan kysymys milloin uusi kiinnostuksen kohde tulee näköpiiriin.

Omaan aika paljon tarkkaavaisuushäiriön piirteitä. Nuorempana koulussa istuminen oli tuskaisaa ja tapasin usein käyttää tunnit haaveilemiseen ja ikkunasta ulos tuijottelemiseen. Toisin kuin moni ajattelee, tarkkaavaisuushäiriö ei suoranaisesti tarkoita sitä, ettei ihminen pystyisi keskittymään. Monella tarkkaavaisuushäiriön omaavalla on vastapainona ns. ylikeskittyminen, jolloin välillä pystyisi keskittymään sillä hetkellä kiinnostavaan aiheeseen vaikka pari vuorokautta putkeen jos normaalin elämän velvollisuudet eivät vavaisi.

Tämä haaste on jatkunut myös työelämässä. Silloin, kun osuu oikein mehukas uusi kiinnostuksen kohde elämään, meinaa töihin tarttuminen olla melkoisen haastavaa.

Huomaan myös, että samalla uusien asioiden tutkiminen rauhoittaa mieltäni. Kun aihe on tarpeeksi haastava, saavat aivoni riittävästi stimulaatiota, jolloin myös muu elämä tuntuu mielekkäämmältä.

Isompia kiinnostuksen kohteitani on ollut tähän mennessä mm.:

• Tietokoneet
• Ohjelmointi
• Musiikin teoria
• Kielien opiskelu (mm. Ruotsi, Indonesia ja Mandariinikiina)
• Valokuvaus
• Videokuvaus
• Copywriting
• Graafinen suunnittelu
• Analoginen ja digitaalinen elektroniikka
• Ruoanlaitto ja eri maiden ruokakulttuurit
• Esports
• Retkeily
• Kalastus
• Psykologia ja mielenterveys

Näiden lisäksi uusia kiinnostuksen kohteita herää edelleen jatkuvasti.

Rakentelu

Intensiivistä tutkiskelua seuraa usein myös rakenteluvaihe, jonka avulla uppoudun aiheeseen teoriaa syvemmälle. Rakentelu sinänsä voi tarkoittaa melkein mitä tahansa, mutta yleensä se voi olla jotain ohjelmistokehityksen ja puutöiden väliltä. Jotain sellaista, jonka avulla pääsen kokeilemaan asioita ja mielessä muhineita hypoteeseja käytännössä.

Rakentelut voi yleensä kategorisoida hyöty- tai hupiprojekteiksi.

Hyötyyn tähtäävät projektit ovat yleensä jonkin sortin työkaluja tai apuvälineitä, joiden avulla asioita voisi tehdä tehokkaammin. Ohjelmointiin liittyen olen rakennellut erilaisia frameworkkeja (sovelluskehyksiä) ja muita apukeinoja, joiden avulla projektien aloittaminen ja tekeminen käy helpommin. Musiikin teoriaan ja kielien opiskeluun liittyen olen taas parhaillaan tekniikoita, joiden avulla näitä olisi tulevaisuudessa helpompi opiskella.

Hupiprojektit voivat olla lähes mitä tahansa. Olen esimerkiksi parhaillaan digitaaliseen elektroniikkaan tutustumisen yhteydessä rakentamassa Arduinon päälle Speden Speleistä tuttua nopeuspeliä ja seuraavana projektina odottaa stepperin muuttaminen peliohjaimeksi.

Opettaminen

Tutkiskelun ja rakentelun yhteydessä herää yleensä myös tarve dokumentoida prosessia ja varsinkin siitä heränneitä oivalluksia.

Mieleni alkaa muovamaan tällaista dokumentaatiota (kuten blogitekstiä, e-kirjaa, presentaatiota, kuvasarjaa tai videota) yleensä jo siinä vaiheessa, kun olen vasta aloittamassa tutkiskelemaan tai rakentelemaan jotain. Mielessäni näyttäytyy joku kokonaiskuva siitä, miten asiat tulevat mahdollisesti menemään. Tämän jälkeen kokonaiskuva alkaa hiljalleen jäsentyä tarkemmaksi sisällöksi sitä mukaa, kun pääsen asiassa eteenpäin.

Oivalsin tämän piirteen olemassaolon kunnolla vasta pari vuotta sitten. En aikaisemmin pitänyt tätä millään tavalla ihmeellisenä juttuna. Mieleni on toiminut aina tällä tavalla ja jotenkin ajattelin, että kaikkihan tällä tavalla ajattelee, kunnes tajusin, että meillä kaikilla on oma uniikki tapamme havainnoida ja jäsennellä tätä maailmaa ja elämää yleensä.

Olen kuullut joidenkin luovien henkilöiden kuvailevan, että välillä teos on tehnyt ikään kuin itse itsensä. Että esimerkiksi kirja on vaan yhtäkkiä tulvinut mieleen ja iso osa siitä on valmistunut niin, että on tarvinnut lähinnä kirjata se ylös. Olenkin alkanut ajattelemaan, että tämä mieleni taipumus rakentaa automaattisesti opetusmateriaalia on samalla tavalla luova lahja kuin vaikka kirjailijan taipumus tarinoiden kirjoittamiseen. Lahja, jota kannattaisi ehkä yrittää käyttää muidenkin kuin itseni iloksi.

Koen, että tämä tutkiskelun, rakentamisen ja opettamisen kierre on ollut elämässäni samalla sekä siunaus että kirous. Siunaus siinä mielessä, että nämä asiat ovat tuottaneet itselleni paljon iloa vuosien varrella. Kirous siinä mielessä, että näistä lukuisista aiheistani on ollut aina vaikea saada mitään julkaisukelpoista aikaiseksi. Aiheiden määrä ja skaala on aina ollut niin laaja, etten ole osannut oikein päättää kenelle kirjoittaisin ja sen vuoksi en ole myöskään oikein ymmärtänyt, että miksi kirjoittaisin. Kaikesta tästä huolimatta olen kaivannut kaikki nämä vuodet takaisin kirjoittamisen pariin.

Nyt, kun olen viimeinkin alkanut nähdä nämä piirteet itsessäni ja ymmärtänyt, että ne eivät näyttäisi olevan katoamassa minnekkään, huomaan käyväni mielessäni hyväksymisprosessia. Ehkä sillä ei olekkaan niin suurta merkitystä yrittää löytää vastausta siihen, miksi kirjoitan, mitä kirjoitan tai kenelle kirjoitan. Ehkei minun tarvitsekkaan yrittää etsiä jotain rajattua aihealuetta, jonka parissa viihtyisin vuosikaudet. Ehkä poukkoileva inspiraationi osaa johdattaa minut oikeiden asioiden äärelle. Ehkä mieleni, joka jäsentelee tätäkin tekstiä parhaillaan, osaa valita sopivan rakenteen ja oikeat sanat. Ehkä voisin vaan antaa mennä ja katsoa mitä tapahtuu. Se onkin ollut aikuisuuden myötä itselleni välillä hyvinkin vaikeaa.

Tervetuloa blogiini.